Lähin omainen viranomainen

Kiitos Katjushka, ystäväni,

tästä on helppo jatkaa ja hypätä suoraan asiaan. Vähän aikaa sitten tekstiviestiteltiin teemasta, johon päätit kirjoituksesi. Yhteiskuntateoreetikot käyttävät mainitsemastasi ilmiöstä sanaa atomisaatio. Atomisaatio on suomeksi sitä, kun kukin perhe sinnittelee omillaan. Työelämä on heittänyt suvut hajalleen, perheet perustetaan sinne, missä ovat työpaikat - ei sinne, missä olisi isovanhemmat tukena lasten kasvatuksessa.
Itse olen kasvattanut perheeni oloissa, jossa lähin omainen tosiaankin on viranomainen. Olen monen marginaalin matriarkka. On vaikeavammainen lapsi ja tässä kummallisessa uuden kommunismin commonsissa, joka tähän Koivupihaan, alkoholistien Meijerin takapihalle on päässyt muodostumaan - selitän tämän termin tuonnempana - odottelen, että lasten biologinen isä, maahanmuuttaja, pääsisi jälleen jaloilleen.
Niinpä ymmärrän, miten turhauttavalta siellä - tavallaan barrikadin toisella puolella - tuntuu se, että kun luontaisia verkostoja ei ole, kaikki kaatuu viranomaisten päälle.
Olenkin alkanut helliä ajatusta siitä, että ihmiset muodostaisivat lahjatalouteen perustuvia vapaaehtoisia yhteisöjä. Netissä niistä puhutaan vielä englannin kielisin termein commonseina. Itse asiassa uuden kommunismin commonsit ovat vielä toistaiseksi hyvin heiveröisiä ja olin vähällä sulaa äidillisestä hellyydestä, kun kuuntelin Jyväskylässä viime kesäkuussa sikäläisten yliopistonuorten kuvausta opiskelijacommonseista. Jyväskylässä ovat pyörittäneet vapaaehtoispohjalta nettiradiota vaikka kuinka monta vuotta.
Minä tietysti käytäntöön taipuvaisena äiti-ihmisenä mietin mielessäni, miten vapaaehtoispohjalta toimivan nettiradion toimittaja ruokkii lapsensa, mutta ajattelin, että jätän ruokkimiskysymyksen perustuloaktivistien huomaan.
Joka tapauksessa vapaaehtoisyhteisöt tai vertaistukiryhmät, kuten viranomaiskielellä asia voidaan myös ilmaista, kuvastavat vaihtoehtoista ihmiskuvaa kaiken perustana. Monet yhteiskuntatieteilijät ovat kyseenalaistaneet kilpailun, jopa evolutiivisen kilpailun. Miksi sitä niin helposti ajatteleekaan, että ihmislajin säilymisen edellytys on lajien välinen kilpailu?
Miksi ei yhtä hyvin yhteistyö, yhteen liittyminen ja yhteisön edun asettaminen ennen yksilön etua?
Ajatellaan vaikkapa sanaa sosiaalinen - yhteisöä tai yhteiskuntaelämää koskeva, yhteishyvää tarkoittava, ihmisiä auttava, yhteisöön sopeutuva. Pohja on latinankielisessä sanassa socialis, joka Nykysuomen sanakirjan mukaan on etuliite kaikelle, joka liittyy liittolaisuuteen.
Niin, olen minäkin kunnellut isä Aurinkoistamme tarkkaan aina, kun on ollut mahdollisuus - enkä nyt tällä Staliniin viittaavalla lempinimellä irvaile sen enempää kuin sitä, että eilisessä tarkastuslautakunnan kokouksessa kunnanjohtajamme tunnustautui autoritaariseksi johtajaksi. Kunnanjohtajamme puhui kerran jossain tilaisuudessa sosiaalipsykologi Tönniesin termein gemeinschaftista ja gesellschaftista. Termit liittyvät modernisaatioon - ja minä vasemmistolaisena sanoisin, että modernisaatio puolestaan liittyy kapitalismin syntyyn. Jotta kapitalismi pääsi syntymään piti vanhat ammatit, kuten käsityöläiset, kurjistaa kuoliaaksi. Ja muun muassa papisto joutui luopumaan vallastaan maallistuneen keskiluokan hyväksi.
Näistä kaikista saisi oman blogikirjoituksensa, mutta koetan nyt taas palata kunnanjohtaja Airaksisen sanomiin.
Netin mukaan Tönniesin käsiteparia on vaikea kääntää tyhjentävästi suomeksi ja nimenomaan saksankielisiä termejä Airaksinen käsiteparista käytti. Gemeinschaft tarkoittaa sitä, että ihmiset liittyvät yhteen sen vuoksi, että yhteenliittyminen sinänsä on arvokasta tai että liittyminen syntyy luonnostaan.
Jos ihmiset liittyvät yhteen jonkin päämärään saavuttamiseksi, on kyse gesellschaft-suhteesta. Väittäisin näin, että vallitseva järjestelmä on hionut huippuunsa gesellschaft-suhteet eli, että olemme nyt varmasti aivan tarpeeksi innokkaasti nykymuotoisessa yhteiskunnassamme liittyneet yhteen kiihtyvän talouskasvun saavuttamiseksi.
Tönniesin mukaan gemeinschaft-suhteet kukoistavat pienissä sosiaalisissa rakenneyksiköissä. Aivan. Perheet ovat ehkä viimeinen yhteiskunnan gemeinschaft-suhde, jossa palveluksia ei hinnoitella ja jossa liitytään yhteen sen vuoksi, että yhteenliittyminen sinänsä on mielekästä.
Mielenkiintoinen piirre kuitenkin on, että ihmiset ovat selvästi saamassa tarpeekseen kaiken läpi tunkevasta gesellschaftista. Jotkut ajattelijat ovat esittäneet, että suurkaupungit pyrkivätkin hajoamaan pienempiin kylämäisiin kiez-kokonaisuuksiin. Kiez on saksaa ja tarkoittaa pikkukylää suuressa kaupungissa.
Eilen kun olimme tarkastuslautakuntana tarkastamassa Lapinlahden neuvolaa ja kuuntelimme siellä erään erittäin innostavan virkamiehen kalvoesitystä, otin esille käsitteen kyläytyminen. Meillähän on täällä Lapinlahdella valmiita kiezejä. Keskustan Riikka Juntunen alkoi makustella sanaa kyläytyminen tunnustelemalla, miten nerkouduttaisiin tai alapitkäydyttäisiin. Minä lisäsin, että me kirkonkylällä voisimme kirkonkyläytyä ja Mäntylahti olisi sopivasti radan varrella, jotta se voisi jossain maailmanhistorian kehitysvaiheessa mäntylahteutua.
Nyt olen jo kirjoittanut liiankin pitkästi. Rakkaus on aiheena vielä täysin käsittelemättä. Tämän päivän epistolan päätän ortodoksiteologi Kallistos Waren sanoihin: "Helvettiin ei jää ketään, rakkaus ei voi sietää sitä." Me ortodoksitkin luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden voimaan.
Ja sitä paitsi! Olenhan minä jo jeesusmarssinut useampaankin otteeseen. Meidän piireissä jeesusmarsseja kutsutaan sanalla ristisaatto. Ristisaatto on uskon ja rakkauden manifesti.
Seuraavalla kerralla kirjoitan sinulle vasemmistonaisten ilotalosta. Ilotalo viittaa sekä prostituutioon että Kreetta Onkelin kirjaan Ilonen talo, joka kertoo eräästä karusta lapsuudesta.