Kyläytymään

Huikeaa tekstiä, Ystäväni. Joka lausetta tekisi mieli kommentoida! Tällä kirjoittamisella on kyllä puolensa, jos olisimme kasvotusten, yksikään ajatus ei pääsisi alkua pidemmälle, kun toinen olisi sen jo keskeyttänyt. Niin rönsyäväähän se on, se meidän keskustelu. Tämä kirjoittaminen näyttäisi toimivan sekä dialogina että reflektiona (huomaatko, olen lukenut läksyni :))

Tuo kyläytyminen alkoi puhuttelemaan. Minulle se tuo tunnelman siitä kiireettömyydestä, joka ehkä ennen vallitsi. Kohtaamisesta, jakamisesta, antamisesta ja vastaanottamisesta. Yhteisestä elämästä. Ajattele, jos se saisi tuulta purjeisiin. Mitä se vaatisi, jotta siihen pääsisi, edes kynnykselle? Oman reviirin laajentamista, oven avaamisesta vieraallekin, itsekkyydestä luopumista, elämän katselemista uudenlaisin silmin, ehkä lapsen silmin. Mutta luopuisiko sitä jostakin merkittävästä, jostakin josta todella haluaa pitää kiinni. Epäilenpä. Ehkä saisi otettua askelen kohti sitä maailmaa, jossa oikeasti haluaisi elää. Kohti niitä arvoja, jotka ovat meissä olemassa, ehkä aivan geeneissämme. Niissä arvoissa, jotka pitävät elämää yllä; oikeudenmukaisuudessa, luottamuksessa, rakkaudessa ja totuudessa,  ihmisen kokoisissa arvoissa. (Mietin muuten tässä, että onko meillä kunnassamme arvot kirjattuna, mistä ihmeestä sekin tuli mieleen. Strategiat, visiot ja missiot ovat kyllä. Ilman arvopohjaa olemme kuitenkin vailla perustaa, jolle nuo tulevaisuuden näkymät laskemme.)

Kukahan ottaisi ensimmäisen askeleen? Vai onkohan niin, että ne askeleet on jo otettu? Ehkä ne arvot ja ihanteet eivät koskaan hävinneetkään, unohtuivat vaan tämän oravanpyörän nitinään? Itse olen huomannut kaipaavani jotain selkeää muutosta, käännekohtaa, uutta tietä, pysähtymistä. Ehkä juuri siksi olen nappaillut eri puolilta kantautuvia viestejä siitä, miten hitaat arvot ja aatteet valtaavat vastarintaliikkeen tavoin alaa; slow food, downshifting, homing, cittaslow, ,,,paluuta siihen aikaanko jolloin elettiin luonnon rytmin mukaan, kun tuli pimeää levättiin, kun tuli valo, herättiin. Luin tässä artikkelia syksyn sietämisestä, ja siinä Lapin keskussairaalan psykiatri kertoili siitä, miten meissä edelleen on nämä vanhat kokemukset kehomme muistissa. Tuota kehon muistia ja yleensä kehollisuutta olen tässä viime viikkoina mietiskellyt muutenkin. Keho tuntuu tietävän joskus mieltämme tarkemmin asiamme. Siitä voisi kirjoittaa joskus enemmänkin.
Mutta se kyläytyminen, sinä olet sitä jo pureskellut pidempään. Millä saadaan muutos aikaan? Toisaalta pieni liekki riittää tulipaloon. Olisiko se liekki jo jossakin? Aika voisi olla valmis. Ja itse ajattelen myös niin, että kristittynä minun tulee reagoida maailman hulluuteen niiden arvojen takia, joita haluan todeksi elää. Uskon, että tietynlainen nisunjyväntie (voi vitsi miten hengellinen termi) riittäisi meille. Tarkoittaen sitä, että arkipäivän valinnat ovat sellaisia, että ne eivät vahingoita tietoisesti toista, eivät kuluta, tuhlaa ja riko vaan aidosti jakavat. Ja jäljelle voisi jäädä enemmän tilaa ja aikaa, ilmaa hengittää myös hengellisesti.

Jotenkin tämä elämisen kiihko on niin hurja.

Siitä rakkaudesta vielä hassu juttu. Kävin tällä viikolla suljetulla osastolla, yritän käydä siellä melko usein, sillä siellä elää tämän hetkistä elämää yksi minulle läheinen ihminen. Harvoin nauran niin paljon kun siellä, se on jotenkin tosi hassua se miten meitä naurattaa, ja tekee niin hyvää nauraa  yhdessä yhteisille muistoille ja toistemme älyttömälle tekotärkeydelle. Joskus hoitajat käy kurkkimassa kahvihuoneen ikkunasta, että mitä ihmettä me kikatamme. (ovat tähän asti aina luvanneet päästää minut pois ;) ) Mutta siitä rakkaudesta, kun tulin ulos, löysin sairaalan pihalta sydämen muotoisen puunlehden. Siis todella sydämen muotoisen. Se oli niin outoa, että minun piti sitä pitkään tuijottaa. Se lehti on varmasti melkoisen kummajainen lehtien joukossa. Mutta että se valitsi juuri sydämen muodon, rakkauden symbolin. Ajattelepas, jos meistäkin tulisi kummajaisia, menisimme niihin paikkoihin, minne kukaan ei halua mennä, ja muuttuisimme sisältämme sydämen muotoiseksi. Siitä se vasta liekki syttyisi!