Niin. Ehkäpä se onkin niin, että terveet älyävät oireilla. Joko pitämällä meteliä asioista tai sitten sairastumalla, sairauteen tai toiseen. Tai onko niin, että pitäisi olla viisautta kuunnella oman kehon viestejä ajoissa, ennen kuin sairastuu.Kirjoitin siitä kehollisuudesta...ja kirjoitan joskus lisää. Olen kanssasi samoilla linjoilla siitä, että sairastuminen onkin terve reaktio. Jotenkin haluan uskoa siihen, että kaikki meidän reaktiot ovat terveitä. Siis, että kun reagoin niin kuin reagoin, se on minun kannaltani terve ja oikea reaktio. Eri asia on sitten se, miten terveenä ja normaalina ympäröivä maailma reaktioni näkee ja kokee. Joskushan voi olla helpotus päästää mieli jonnekin "sairaaseen maailmaan", sen sijaan, että kohtaa tämän kaiken ahdistuksen täällä. Ja, kyllähän se vaan niin taitaa olla, että rajansa kaikella. Jaksamisella, tekemisellä ja suorittamisella. Melkoista hitautta olen siellä suljetulla osastolla kohdannut. Eli se jos mikä on sitten pysähtymisen paikka? noh jääköön nyt tämä sairasmaailma.
Pitäisi ehtiä (no niin, siinä se taas tuli) lukemaan muutakin kuin opiskeluun liittyvää. Itseni tuntien se on vaan petollinen tie, en malta lopettaa, kun aloitan lukemisen. Yöt ovat muutenkin jo niin lyhyitä. Ja olen oikeasti päättänyt valmistua. Minulla on valtava imu siihen suuntaan mihin nyt opintojakin olen vienyt. Siinä uudessa "ammatissa" on jotain niin kiehtovaa, ehkäpä juuri sen verkkaisuuden ja carpe diem- meiningin takia. Se on jotain uutta myös minulle, jolla on sisään rakennettuna pieni duracelpupu. Tunnet minut. Yhtäkkiä olenkin onnistunut olemaan läsnä hetkessä ja kiireettömänä. Ainut tehtävä olla säiliö ja kuulla. Lumoavaa.
Kerro siitä Helsingin reissusta! Mitä oivalsit? Selvittelin tässä lähiaikoina sitä lähiruoka-asiaa, juttukaverinani oli juuri samaisen maatilan emäntä, josta äsken kirjoitit, ja totesimme, että lähiruokaidea on hieman haastava täällä toteuttaa. Sääli. Tosiasiassa, jos haluaisi suoraan tai edes lähes suoraan tuoteensa tuottajalta, joutuisi ajelemaan aika paljon. Mutta, jos on ideaa miten se alkaisi toimia, niin olen ehdottomasti mukana!
Vai että olet ollut ihan ghettolainen. Toisaalta eihän se nyt yllätä. Noinhan siinä varmasti käy, ihmiset hakeutuvat hengenheimolaistensa pariin. Niiden luo, jotka ymmärtävät puolesta sanasta, ovat kasvaneet samalla tavalla ja toisaalta, joissa on sisäänrakennettuna sama elämisen tyyli. Hyvässä ja pahassa. Mietin tässä, että saman ilmiönhän voi vetää myös seurakuntiin. Helppohan sitä vertaistensa, samanmielisten kanssa on olla. Mutta, annapa olla, jos joku vieras, arveluttava, tasapainoa heilauttava uskaltautuu tulla mukaan. Voi vaan kysyä, mihin Jeesus pyrki lähestyessään erilaisia ihmisiä, halveksittuja, hyljättyjä, eri kulttuurista tulleita, lapsia, naisia ja sairaita. Pitäisikö meidän pyrkiä samaan. Raja-aitojen rikkomiseen, kuppikuntaisuuden vähentämiseen ja niin, en edes nyt jaksa miettiä mihinkä kaikkeen muuhun.
Hullu akka on otsikkona siksi, että olen tällä viikolla ollut lähimain sellainen. Rakkikoira, epäkohtiin puuttuja, väsynyt naukuja. Ja ärsyyntynyt siitä, että ihmiset voivat olankohautuksella ohittaa asiat, jotka olisi jo ajat sitten voineet olla toisin, paremmin. Ja sitten vielä se tunne siitä, että on todellakin vielä niin naivi, että voi jotain muuttaa. Huoh. Jospa muuttuisi itse.
Mutta, kirjoita sinä lisää. Ja ensi viikolla odotan tapaamistamme! Ei taida tunti riittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti